TRICOLOGIA

Euroopassa vahvasti vakiintuneet tricologiset tuotteet ja hoitomenetelmät tuotiin Italiasta Suomeen vuonna 1995.Itse tricologia tarkoittaa hiuksen ja päänahan tukimusta, ja on yksi kauneudenhoidosta ja ihotautiopista johdettu tieteenhaara. Tricologisilla hoitomenetelmillä sen sijaan tarkoitetaan täsmähoitoja tiettyihin päänahan ongelmiin, jotka ensimmäiseksi todetaan MicroCameralla, jolla nähdään päänahan ja hiuksen todellinen kunto jopa 400 kertaa suurennettuna.


Tehdyn diagnoosin jälkeen tricoterapeutti tai koulutettu kampaaja määrittelee tarvittavat hoidot, joko erilaisin hoitotuottein, tai sitten tuotteet yhdistettynä tarvittaviin tricoterapeuttisin laitehoidoin, esim. otsoniterapialla, lymfahieronnalla, jne. Tricologiset hoitotuotteet syntyvät puhtaista raaka-aineista, ja ne ovat dermatologisesti ja kliinisesti tutkittuja, sekä MicroCamera-testattuja. Käytössä olevan korkealuokkaisen italialaisen kampaamoalan hoitosarjan tuotteiden kehittelyssä ei ole käytetty eläinkokeita, eivätkä ne sisällä mitään eläinkunnasta saatavia aineita.


Tricologian tuntemus Suomessa on kasvanut viime vuosina parturi-kampaajien keskuudessa, kun heille tarjottiin mahdollisuutta kouluttautua tricoterapeuteiksi. Tricoterapeuttien työtä ja tricologian tuntemusta haluttiin myös tukea perustamalla Suomen Tricologian Yhdistys r.y. Yhdistys aloitti toimintansa vuonna 2002.


ENNALTAEHKÄISY ON PARAS HOITO!


Trico-Vitalia
Rautatienkatu 9, 33100 Tampere, FINLAND
tel. +358 3 212 9191, fax. +358 3 212 9193
email: trico(at)elisanet.fi tai vitalia(at)vitalia.net